Homehtunut rakennusala

Tuomas Vimman romaani Raksa (2011) kertoo insinööri Samista, joka on kyllästynyt mätään rakennusalaan ja edellisen pomonsa joutuessa linnaan veropetoksesta, hän päättää löytää omaa etiikkaansa vastaavan firman. Mutta rakennusalalla rehellisesti veroja maksavan ja työntekijöitä etsivän yrityksen löytäminen on yhtä epätoivoista kuin ex-mäkikotkan vieroittaminen alkoholista. Viimehetkellä onni kuitenkin potkaisee, vaikkakin pienellä avustuksella, ja hän saa projektipäällikön paikan Hyberborea-nimisestä hyvämaineisesta rakennusalan yrityksestä. Työ ei kuitenkaan tule olemaan helppoa. Päivät ovat pitkiä ja työntäyteisiä, eikä haasteilta voi välttyä. Rehellisyydellä ja tehokkuudella Sami saa esimiehensä, määrätietoisen omistajan tyttären, Danikan, luottamuksen. Pian hän pääseekin mukaan isoihin projekteihin ja myös entistä isompiin ongelmiin. Ja mitä elämä olisi ilman ihmissuhdedraamaa? Katumuksen täyteiset yöt parhaan kaverin vaimon kanssa ja yli-innokkaat naisystävät tuovat vaihtelua Samin arjen haasteisiin.

Tarina on kuin romanttinen komedia. Saippuasarjamaiset käänteet tuovat jännistystä, mutta onnellinen loppu antaa lukijalle mielenrauhan. Myös komediapuoli on Tuomas Vimmalla hallussa. Viittaukset Alexander Stubbin hymyyn ja Suomen valtionjohtoon tuovat piristystä ja ajankohtaisuutta tekstiin, joka jo muutenkin kuvaa nykyaikaa erittäin hyvin. Hyvä esimerkki ajankohtaisuudesta ja huumorista on harvinaisen vastenmielisen rakennusfirman toimitusjohtajan mielipide verotusjärjestelmästä: “On se kyllä saatana ihme, että täällä saa korealaiset neekerit ja narkkarit ryöstää ja raiskata ihan vapaasti, mutta sitten suomalaista pientä yrittäjää valtiovalta oikeen kiusaamalla kiusaa. -- Ehkä tähän saadaan joku tolkku ens vaaleissa, ku saadaan Soini valtaan”. Kieli kirjassa on rajumpaa kuin normaalisti, mutta se antaa tarinalle tietyn rakennusalaan liittyvän sävyn, joka taas antaa hahmoille uskottavuutta. Hahmojen kuvaus on muutenkin erittäin yksityiskohtaista ja lukijan on helppo muodostaa erittäin tarkka mielikuva hahmon ulkonäöstä ja käyttäytymisestä. Yksityiskohtainen kuvailu käy ilmi erityisen hyvin Samin ja Danikan ensikohtaamisessa: “Nuorempana varmastikin hyvinkin kauniista kasvoista huokuivat jatkuvasti liian lyhyiksi jäävät yöunet, suuret työelämän paineet sekä muutenkin huonot elintavat. Ponnarille kiskaistut hiukset olivat puolipitkät, hieman kiharat, ja sävyltään sitä vaaleaa ruskeaa, jota Tikkurila kutsuu V396 toffeeksi”.

Vaikka tarina hiukan dramaattinen osittain onkin, sen kuvaus rakennusalasta tuntuu todenmukaiselta. Kaikkia yritetään vedättää ja kaikilla on oma etu listassa ensimmäisenä. Ristiriidoilta ei voida välttyä ja kaikki vähemmän alaa tuntevat jäävät tarkkaavaisuuden herpaantuessa jyrän alle. Suuremman palkkapussin toivossa firmat turvautuvat pimeään, Suomen laista tietämättömään, yleensä virolaiseen työvoimaan sekä asiakkaan vedätykseen, ja luottavat onneensa, etteivät joudu niiden harvojen suomalaisten rakennusvalvojien silmätikuiksi. “En ollut koskaan kuullut täysin rehellisestä rakennusyrityksestä, sähkäreistä tai putkareista nyt puhumattakaan. Minulla ei ollut kokemusta suurista YIT:n, NCC:n tai Skanskan kaltaisista firmoista, mutta pienempien rakennus- ja remonttiyritysten liiketoiminta tuntui pohjautuvan eriasteiseen asiakkaan, verottajan, alihankkijoiden tai työntekijöiden kusetuksen”. Vaikka tapahtumilla ei todellisuuspohjaa olisikaan, ne saavat lukijan ajattelemaan. Ainakin minut. Jos ikinä teen sopimuksia rakennusalan yritysten kanssa, tai vaikka vain putkimiehen kanssa, osaan olla varuillani ja kyseenalaistaa liian hyvältä kuulostavat lupaukset.

Tekstistä uskottavamman tekee varmasti myös Vimman omakohtainen kokemus. Kirjan esipuheessa hän kertoo löytäneensä aiheen ollessaan töissä vanhojen kivitaloasuntojen korjausrakentamiseen erikoistuneessa yrityksessä. Ja vaikka hänellä kokemusta onkin, on kirja varmasti vaatinut paljon taustatyötä. Huolellisesti tehty taustatyö paistaakin tekstistä läpi. Tekstiä, jota pitää uskottavana on paljon mielyttävämpi lukea, kuin tekstiä, jonka todenmukaisuutta joutuu jatkuvasti kyseenalaistamaan.

Todenmukaisuus ja uskottavuus ovat ainakin minulle erittäin tärkeitä ominaisuuksia tämän kaltaisessa kirjallisuudessa. Vimma on niiden lisäksi onnistunut tuomaan tekstiin myös huumoria, vaikka rakennusalan ongelmat ovat vakavia. Tarina etenee tehokkaasti, mutta kuvaillen ja ajatuksia herättäen. Lopputulos onkin jopa täydellisyyttä hipova. Raksa on trilogian ensimmäinen osa ja tämän perusteella seuraavatkin osat kyllä päätyvät lukulistalle.