Äitivaras [Rajaa otsikkoa vielä...]

Anna-Leena Härkösen kirja Onnen tunti kertoo eräästä perheestä, joka päättää ottaa sijaislapsia ja sen vaikutuksista heidän arkeensa. Perheen äiti Tuula saa idean sijaisvanhenmuudesta luettuaan lehdestä artikkelin, jossa nuori nainen syyttää viranomaisia siitä, että häntä ei otettu lapsena huostaan tarpeeksi aikaisin. Tuula osaa samaistua tilanteeseen, koska hänen äitinsä on alkoholisti ja Tuulalla oli tämän takia hankala lapsuus. Kerrottuaan ajatuksesta miehelleeen Harrille ja pojalleen Roopelle, Tuula ja Harri päättävät mennä sijaisvanhempien koulutukseen. 

         Pian Tuulalle ja Harrille ilmoiotetaan, että kaksi pientä lasta on otettu huostaan ja he tarvitsisivat perheen. Lapset Luke ja Venni muuttavatkin pian Tuulalle. Lasten isä on narkomaani ja äidillä on paha alkoholiongelma. Lisäksi äidin uusi mies on lyönyt lapsia ja lasten on käytännössä itse pitänyt huolehtia kaikesta itse. Luke, lapsista vanhempi ei aluksi tahdo sopeutua. Venni sen sijaan on heti hyppäämässä Tuulan kaulaan ja on kuin kotonaan. Luke piirtelee hirtettyjä ihmisiä ja kerskailee Roopelle katsovansa k18-pelejä, vaikka on itse vasta 8 vuotias. Tuula alkaa turhautua pikkuhijlaa tilanteeseen. Hän kokee ettei hänellä ole oikeuksia lapsiin, mutta samalla kaikki velvollisuudet. Tilanntetta ei helpota yhtän se, että Luken ja Vennin äiti syyttää Tuulaa lastensa varastamisetsa ja Tuulan äiti tulee katsomaan Lukea ja Venniä. Lopuksi Tuula käskee äitiään lähtemään ja saa Luken ja Vennin äidin luottamaan häneen. 

       Romaanin teemat kietoutuvat kaikki sijaisvanhemmuuden ympärille. Yleensä ollaan huolissaan huostaanotetuista lapsista mutta sijaisvanhempien ongelmista ei juurikaan puhuta. Kirjailija onkin tarttunut rohkeasti aiheeseen ja tuo esille isoja sijaisvanhenmuuden ongelmia. Tuulalle esimerkiksi oli erittäin stressaavaa ajatella että Luke ja Venni saatettaisiin palauttaa milloin tahnsa biologisen äitinsä luokse. Kun juuri olisi tutustunut  [subj.?] lapsiin kunnolla ja alkanut rakastamaan heitä, heidät otettaisiin pois.   tuula koki ettei uskaltanut antaa itsensä rakstaa lapsia, koska mahdollinen eroaminen heistä olisi näin hirveä. Lisäksi lapsilla saattaa olla pahoja tramoja. Miten normaalin perheenäidin tulisi osata käsitellä näitä? Monet äidit joiden lapsi otetaan huostaan,[vät] pidä sijaisvanhempia pelastajina vaan varkaina, jotka tulevat ja vievät hänen lapsena ja yrittävät kaikin tavoin tehdä heidän elämän hankalaksi. Luken ja Venninkin äiti tiuskaisi heti ensimmäisessä tapaamisessa: "miltä tuntuu hoitaa vasrastettuja lapsia?". Tämä kiteyttää hyvin huostaanotettujen lasten vanhempien tunnelmat. Lopuksi tämä kaikki oli Tuulalle liikaa ja hän menetti hermonsa muutamaan kertaan pahastikin. Muunmuassa hän tukisti omaa poikaansa Roopea, kun tämä väitti äitinsä ajattelevan vain itseään. Onneksi Tuula sai hoidettua ahdistuksensa ennen kuin oli liian myöhäistä. Itse koen romaanin melkein huutavan tukemaan sijaisvanhempia, ettei kävisi pahinta mahdollista: avunantajista tulee avun tarvitsijoita.