Hyvä läppä

Taneli Mustosen tekemä elokuva Luokkakokous 2015 rikkoi katsojaennätyksen yli 500 000 katsojalla. Elokuvassa esiintyivät Putous-ohjelmasta tuttu Aku Hirviniemi (Niklas), stand up koomikko Sami Hedberg (Antti) ja juontaja sekä näyttelijä Jaajo Linnonmaa (Tuomas).
       Elokuva alkaa siitä, kun toimistorotta Niklas saa kirjeen, jossa häntä pyydetään pitämään puhe luokkakokouksessa. Hän lähtee kertomaan siitä Tuomakselle, joka elää railakasta elämää klubeilla ja harrastaa paljon seksiä nuorien naisten kanssa, sillä hän on laulaja. Yhdessä Niklas ja Tuomas lähtevät Antin puheille, joka on vaimonsa Hannen kanssa pariterapiassa huonon avioliiton takia, hetkeä myöhemmin Antin vaimo alkaakin seurustella pariterapeutin kanssa. Ikävää. Niklas aka Nippe ja Tuomas puhuvat surullisen Antin ympäri ja saavat hänet lähtemään luokkakokoukseen heidän kanssaan
       Kaverukset lähtevät reissuun juuri ennen luokkakokousta, jotta Nipellä olisi aikaa suunnitella puhettaan ja Antilla olisi aikaa päästä vaimostaan Hannesta yli, joka on myös tulossa luokkakokoukseen uuden miesystävänsä kanssa. Matkan ensimmäisenä pysäkkinä on hotelli, jossa itse elokuvan koominen osa pääsee vauhtiin. Kolmikko lähtee ensiksi salille, jossa ei tapahtu mitään kiinnostavaa. Salilta he suuntaavat suihkuun, jossa Tuomas yllyttää Nipen leikkaamaan karvotuksensa, arvaat varmaan että mistä. Parin haavan jälkeen kolmikko siirtyy saunaan, jossa Nipen alapää saa kovempaa kyytiä, kun hänen kiveksensä jää vanhanaikaisesti saunanlauteiden väliin. Kivulias kohtaus ei lopu tähän. Sillä välin kun Tuomas ja Antti lähtevät hakemaan apua, saunaan astuu saunoja Timo.
      Nipen kidutuksen jälkeen kolmikko lähtee hotellihuoneeseen, jossa he alkavat valmistautua illan baarireissuun. Nippe oli nähnyt hotellilla todella ruskettuneen miehen ja halusi itsekin olla yhtä ruskea, niinpä hän laittoi ''vähän'' itseruskettavaa naamaansa ja sai lopulta lempinimen ''paskanaama''.
Baarireissu päättyi hassusti, kun Nippe pokaa nuoren naisen, joka antaa hänelle ekstaasin kaltaisen pillerin. Nippe ei sitä kuitenkaa nielaise, sillä hän on jo ihan sekaisin viinasta, ja jatkaa matkaansa hotellihuoneeseen, jossa Antti on pitämässä hauskaa sängyn puolella.
      Seuraavana aamuna kaverukset lähtevät darrassa luokkakokoukseen spermaneste-testin kautta, jossa todetaan Tuomaksen olevan kyvytön saamaan lapsia. Saavuttuaan luokkakokoukseen he alkavat ryyppäämään suruihinsa. Siellä Nippe tapaa vanhan ihastuksensa, ja menee hänen kanssaan katolle, ja lukitsevat vahingossa itsensä sinne. Oletin että jotain tapahtuisi, mutta ei tapahtunutkaan. Niklasen puhe oli myös juuri alkamassa, joten Antti joutui tuuraamaan Nippeä. Mutta Nipen päästyä katolta, hän otti ekstaasinsa esille, söi sen, ja alkoi laulamaan puheen aikana omaa versiotaan ''Macarena'' -biisistä. Puheen jälkeen Tuomas piti pienen konsertin, jonka seurauksena hänen vanhan luokkatoverin
lapsi ihastui lauluun ja pyysi esityksen jälkeen Tuomaksen hänen kanssaan kahdestaan eri huoneeseen. Tyttö osoittautui Tuomaksen lapseksi. En olisi uskonut elokuvan käsikirjoittanan olevan noin sairasmielinen. Elokuva päättyi aikalailla tähän.
      Elokuva oli mielestäni todella kiva ja hauska, koska siinä oli mustaahuumoria sekä hauskoja kohtauksia. Elokuva oli kyllä onnistunut suomalaiseksi elokuvaksi, mutta en katsoisi sitä uudelleen, koska suomalaiset elokuvat ovat tylsiä.

 Joel Lehtiö

Kaveria ei jätetä

Kaveria ei jätetä

Pussikaljaelokuva on vuonna 2011 julkaistu humoristinen ja herkkä kertomus, jonka on ohjannut Ville Jankeri. Elokuva perustuu vuonna 2004 Mikko Rimmisen kirjoittamaan pussikaljaromaaniin, sekä Rimminen toimii elokuvan käsikirjoituksen teossa. Pussikaljaelokuvaa kuvattiin Helsingin Kalliossa kesällä 2010.

Elokuva kertoo kolmen ystävän kaveriporukasta ja heidän onnettomasta elämästään. Kaverukset Marsalkka (Jussi Nikkilä), Lihi (Ylermi Rajamaa) ja Henninen (Eero Milonoff) kärsivät heikosta taloustilanteesta johtuen kolmikon laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä. Ystävysten päivittäinen rutiini koostuu oluen juomisesta milloin missäkin, muiden ihmisten tapaamisista ja päivittäisestä rahan puutteesta. Juopottelua esiintyy muun muassa terasseilla, kotioloissa sekä puistossa.

Vaikkakin elokuvan päähenkilöiden luonteet eroavat toisistaan, ovat he kuitenkin hyvin samanlaisia ja saavat elokuvassa aikaan tiiviin tunnelman hyvästä ystävyydestä erimielisyyksistä huolimatta. Mielestäni Ylermi Rajamaan esittämä Lihi nousi elokuvassa esiin sympaattisuudellaan sekä hyvällä energisyydellään. Rajamaa jättää hyvällä esiintymisellään hieman jopa varjoonsa Nikkilän (Marsalkka). Marsalkka on kaveruksista pelokkain sekä mietteliäin. Hän on jatkuvasti huolissaan milloin mistäkin, kun taas samaan aikaan Lihi ja usein sarkastinen Henninen pyrkivät nauttimaan elämästä täysin voimin ja toteuttamaan hauskoja sekä vähemmän hauskoja ajatuksiaan. Kaveruksia nimitellään usein erilaisilla haukkumanimillä ja he saavat pajon erilaisia huudahduksia ohikulkijoilta: “Menisitte töihin hipit, saatana!” kiroaa ohikulkija laiskalle kolmikolle. Elokuvassa nähdään myös laajalti onnistuneita sivurooleja, kuten esimerkiksi poliisit Timo Tuominen ja Tuukka Huttunen, sekä elokuvassa Marsalkan ihastuksena esiintyvä Laura. Myöskin kirpputorin myyjänä esiintyvä Kaarina Hazard onnistuu roolissaan mainiosti.

Pussikaljaelokuvan arkipäiväisyys sekä todentuntuisuus tekevät elokuvasta kiehtovan. Elokuva sijoittuu yhden tavallisen kesäpäivän ympärille Helsingin Kallioon, mikä toimiikin elokuvan miljöönä. Marsalkka, Lihi ja Henninen viettävät heille tyypillistä päivää, mihin ei kuitenkaan sisällä ihmeellisyyksiä: kaljan ja kahvin juomista, koiran jätöksiin astumista, pummilla matkustamista sekä lisää kaljan juomista. Huolimatta siitä, että elokuvassa ei tapahdu mitään suuria käännekohtia eikä tapahtumat ole sen ihmeellisempiä, elokuvan hahmot tekevät kuitenkin upealla eläytymisellään siitä miellyttävän katsoa. Elokuvan kielen räväkkyys ja värikkyys tekevät siitä myös todella vakuuttavan.
Elokuvan teemana voidaan pitää ystävyyttä, joka nouseekin elokuvassa hyvin selkeästi esille. Ystävykset pitävät yhtä vaikeammista hetkistään huolimatta. Tämä kertookin ystävyyden tarkoittavan toisen ymmärtämistä sekä huomioon ottamista.

Pussikaljaelokuva eroaa useimmista perus komedioista juuri siinä, että se on osattu tehdä hyvin todentuntuiseksi ja kaiken ilon ja hauskuuden keskeltä löytyy kuitenkin myös surua ja vakavuutta, kuten todellisuudessakin. Siinä ei myöskään yritetä kaunistella asioita tai paikkoja, vaan esitetään ne juuri sellaisina kuin ovat.

Mielestäni elokuva oli juuri sopivan pituinen. Siihen ehti uppoutumaan hyvin eikä se tuntunut missään vaiheessa pitkäveteiseltä. Elokuvassa ei varsinaista juonta ollut, sillä se on lähinnä vain kuvaus kavereiden yhdestä päivästä. Tapahtumat tapahtuu välillä täysin eri hetkissä, joka tekee elokuvasta välillä hieman hankalasti seurattavan.

Painetta kattilassa

Elokuva Paha perhe on vuonna 2010 julkaistu tragikoominen elokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Aleksi Salmenperä. Se kertoo käräjätuomari Mikael Lindgrenin uusperheen edesottamuksista. Elokuvan on tuottanut kuuluisa suomalainen ohjaaja Aki Kaurismäki. Pääosissa nähdään Ville Virtanen (Mikael), Lauri Tilkanen (Dani) ja Pihla Viitala (Tilda).

Elokuva kertoo perheestä, jossa asiat eivät mene aivan mallilleen. Elokuvan alussa Mikael saa tietää ex-vaimonsa ja hänen poikansa (Danin) äidin kuolleen. Dani ei ollut koskaan nähnyt äitiään. Mikaelin isä asuu samassa talossa perheensä kanssa ja on hyvin huonossa kunnossa. Ex-vaimon ja Mikaelin yhteinen tytär Tilda, muuttaa Kööpenhaminasa Suomeen perheen kanssa. Perheen sisäiset suhteet ovat hyvin kiusalliset ja kyseenalaiset, sillä Tilda syntyi ns. hyppysuhteen seurauksena, eikä perheen isä pystynyt pitämään tyttärestään huolta, sillä hän oli narkomaani. Tilda ja Dani ovat molemmat jo aikuisia tavatessaan ja koska he nukkuvat samassa huoneessa, Mikael pelkää heillä olevan suhde. Tämä sekoittaa pakkaa entisestään. Mikael yrittää puhua poikansa kanssa asiasta, mutta keskustelu ei johtanut mihinkään. Niimpä Mikeal menee kaverinsa kanssa juttusille ja tämä ehdottaa piilotettavia vakoilulaitteita Tildan ja Danin huoneeseen. Isä ei pysty edes keskittymään työhönsä huolehtiessaan asiaa. Hänen epäilynsä vahvistuvat hieman kornissa kohtauksessa, jossa Dani ja Tilda polttavat pilveä huoneessaan. Isä luulee, että huoneessa tapahtuu jotain aivan muuta, kun huomaa huoneeseen astuessaan kömpelön asian peittelyn ja "oota hetki puen päälle!" huudon jälkeen. Tämän lisäksi Mikeal löytää pojaltaan tatuoinnin, jonka hän oli ottanut rock-henkisen Tildan vaikutuksesta. Isä jää jopa virkavapaalle setviäkseen asiaa. Hän ei saa mielenrauhaa joten hän tekee epätoivoisen ua harkitsemattoman teon pyytäessään kaveriaan tainnuttamaan poikansa ja viemään hänet mökkiin kauas rannikolta ja, jotta saisi pidettyä heidät erossa. Mikael pakottaa Tildan lähtemään talosta. Poika ei luonnollisesti tule hyvin juttuun häntä vankinaan pitävän miehen kanssa. Lopulta kävi niin, että pojan uhatessa miestä mökistä löytämällään miekalla puhelinta pyytäessään hän katkaisi vahingossa mieheltä kolme sormea. Elokuvassa tämä oli esitetty hyvin tragikoomisesti. Niimpä poika pääsee takaisin kotiinsa ja kuten arvata saattaa, isän ja pojan välit eivät ole lämpimät, mutta perheen elämä on päässyt takaisin raitelleen.

Sanonta "perhe on pahin" kuvaa elokuvaa hyvin. Siitä se on saattanut saada nimensäkin. Henkilöissä voidaan havaita paljon turhautuneisuutta ja se purkautuu erinäisin tavoin yleensä jonkun toisen kustannuksella. Elokuva oli kaikessa  korniudessaan ja tragikoomisuudessaan viihdyttävä, vaikka näyttely oli ajoittain kömpelöä. Esimerkiksi kohtaukset, joiden täytyi olla täynnä vihaa, aiheuttivat lähinnä hilpeyttä. Ehkä se oli osittain tarkoituskin.








Kim Kuula 

Uskotko sinä ihmeisiin?

Elokuva Miracle on vuonna 2004 tehty elokuva, joka kertoo Yhdysvaltojen miesten jääkiekkojoukkueen olympiavoitosta vuonna 1980. Elokuva on niin sanottu urheilu draamadokumentti, joka perustuu tositapahtumiin. Elokuva julkaistiin 2004 ja sen ohjasi Gavin O’Connor, elokuvan käsikirjoitti Eric Guggenheim ja sitä tähdittää Kurt Russell, Patricia Clarkson ja Noah Emmerich.

Elokuva kertoo Yhdysvaltojen miesten jääkiekkojoukkueesta, joka koostui täysin yliopisto-sarjojen pelaajista. USA:n joukkueet olivat menestyneet niin heikosti NHL pelaajista kootulla joukkueella, että valmennusjohto päätti kokeilla jotain täysin uutta. Joukkueen valmentajaksi asettui itsepäinen, ankara ja voitonjanoinen Herb Brooks. Brooks kokoaa maan yliopisto-sarjojen pelaajista 26 pelaajan joukkueen, josta pudotetaan vielä 6 pelaaja, lopulliseen 20 pelaajan kokoonpanoon. Draamadokumentti perehtyy pelaajien välisiin suhteisiin ja siihen miten heistä tulee yksi yhtenäinen ja yhteen hiileen puhaltava joukkue, joka pystyi mihin tahansa. Elokuva perustuu erityisesti sosiaalisen miljöön ympärille, jossa tarkastellaan pelaajien luottamusta toisiinsa. Monet pelaajista eivät tulleet toimeen elokuvan alussa, koska he olivat eri joukkueista, mutta elokuvan aikana valmentaja Brooks onnistuu hitsaamaan pojat yhteen.

Valmentaja Herb Brooks on joukkueen armoton valmentaja, joka pyrkii puskemaan pelaajansa seuraavalle tasolle jatkuvasti. Esimerkiksi, kun joukkue pelasi huonosti Norjaa vastaan, niin pelin jälkeen he luistelivat kentän läpi yömyöhään asti. Brooks toteaa jo elokuvan alussa pelaajille, että “en tullut tänne ollakseen kaverinne, enkä myöskään aio, jos tarvitsette kaveria kääntykää apuvalmentaja Patrickin puoleen”. Apuvalmentaja Patrick ei aina ole varma päävalmentajan valmennuskeinoista ja epäröi elokuvan alussa Brooksia ja hänen tapojaan, mutta elokuvan edetessä hän alkaa ymmärtää päävalmentajan ajatusmaailmaa, Tärkein sivuhenkilö elokuvassa on Brooksin vaimo Patti Brooks, joka on aina Brooksin tukena, mutta välillä osoittaa ettei Brooksin voittamisen pakkomielle ole terveellinen ja, että hän tekee liikaa töitä ja uhrauksia joukkueen puolesta, minkä takia Brooksin perhe-elämä kärsii valtavasti, koska hän ei pysty olemaan paikalla. Elokuvan läpi kaikki pelaajat pelkäävät tulevansa pudotetuksi joukkueesta, mutta he vetoavat usein veljellisyyteen ja joukkuehenkeen, kun Brooks kyseenalaistaa heidän työmoraalinsa.

Juoni perustuu joukkueen rakentamiseen “tuhkasta” ja sijoittuu pääosin treenaamiseen Amerikassa, mutta myös peliin ja rankkaan treenaukseen Norjassa. Elokuvan huipentuma tapahtuu Lake Placidin olympiakisoissa. Elokuvassa joukkue rakennetaan mitättömistä koulupojista olympiavoittajiksi. Joukkuehenki pistetään koetukselle usein elokuvan aikana, mutta pojat selvittävät sen välillä jopa tappelulla tai Brooksin avustuksella, mutta elokuvan lopussa joukkue on täysin yhtenäinen. Joukkuehenkeä ja altavastaajan asemaa voidaan pitää yhtenä elokuvan teemoista. Elokuvan sanoma on kuitenkin se, että täytyy uskoa siihen mitä tekee ja jopa ihmeet ovat mahdollisia.

Järkevä vai jääräpäinen?

Tuomas Kyrön kirjoittama, vuonna 2010 ilmestynyt Mielensäpahoittaja on novelleista koottu tarina noin 80-vuotiaasta miehestä. Novellit on tämän miehen, eli Mielensäpahoittajan,  kirjoittamia yleisönosastokirjoituksia lehteen. Jokainen kirjoitus alkaa sanoilla ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”.  Tähän kirjaan ja muihin Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjoihin perustuu elokuva Mielensäpahoittaja.

Mielensäpahoittaja pahoitti mielensä ja alkoi kirjoittaa kirjoituksia kun lääkäri oli tutkinut hänet ja sanonut, että ellei elämäntavat muutu, vointi huononee. Tähän mies ei kuitenkaan suostunut ja alkoi valittaa kaikesta, koska se auttaa. Kirjan teemana taitaa ollakin yksinäisyys ja vanhuus. Vaimo on sairaalassa vuodeosastolla, ainoa ystävä Yrjänä on kuollut ja poika asuu perheensä kanssa kaukana muualla. Vanhana miehenä hän myös pitää entistä aikaa parempana kuin nykyaikana. Tietysti osittain tätä valittamista tajuaa. Maailma on muuttunut paljon vuosien saatossa.  On tullut esimerkiksi uutta tekniikkaa mitä ei vielä ollut kun hän oli nuori.

Mielensäpahoittajasta saa myös sellaisen kuvan, että hän loukkaantuu kaikesta mitä hänelle sanoo ja ehdottaa. Esimerkiksi hän loukkaa itsensä kotonaan ja joutuu terveyskeskukseen vuodeosastolle. Poika tuli käymään ja ehdottaa tälle muuttoa  hoitokotiin. Tästä vasta hän mielensä pahoittikin ja sanoi, että hänelle ei saa edes ehdotella tuollaisia. Tätäkin osittain ymmärtää. Kuka nyt haluaisi omasta kodistaan muuttaa johonkin palvelutaloon? En usko että kukaan, mutta ei nyt pelkästä ehdotuksesta kannata suuttua.  Hän ei myöskään pidä oikein mistään nykypäivän asioista, vaan pitää tosiaan kaikkea vanhanaikaista parempana. 

Ehkä nykyajan vamhukset ovat hiukan mielensäpahoittajia. Tosiaan, kuten aikaisemmin mainitsin, maailma [on] kehittynyt ja muuttunut siitä kun he olivat nuoria ja heidän on ehkä vähän vaikea ymmärtää sitä ja oppia uusia asioita nykymaailmasta. Tästä seuraa se, että he pitävät vanhanaikaisia asioita parempina, koska ne ovat tutumpia ja turvallisempia. Tämä vanhojen asioiden pitäminen turvallisena ja tuttuna johtuu siitä, etteivät he tiedä paljoakaan nykymaailmasta.

Mielensäpahoittaja pahoitti mielensä myös täysin turhista asioista. Poika kutsui hänet viettämään joulua perheensä kanssa. Tästä hän sitten pahoitti mielensä vaikka olisi pitänyt olla päinvastoin iloinen. Myös sekin oli aika turhaa valittamista, että poika osti hänelle matkapuhelimen, jotta [hän] voi olla paremmin isäänsä yhteyksissä. No, tietysti vanhempi sukupolvi on tottunut kommunikoimaan eri tavalla kuin nuoremmat, josta tämä todennäköisesti johtui.

Lukiessani kirjaa heräsi kysymys, että onko Mielensäpahoittaja järkevä vai jääräpää. Hän on vähän molempia. Jotkut valituksen kohteet olivat jopa ihan järkeviä. Esimerkiksi yhdessä kirjoituksessaan hän haukkuu uutta rakennettua moottoritietä ja ylistää vanhaa huonokuntoista tietä. Huonokuntoisuus toi hänen mielestä tielle turvallisuuden, koska ihmiset ajavat hiljempaa. Jääräpäisyys tulee puolestaan ilmi muun muassa siinä, ollessaan joulua viettämässä pojallaan hän haluaa käyttää omia lakanoitaan eikä miniän alittamat kelpaa. 

Lähiöelämää

Muutoksii on Sami Laitisen ohjaama kotimainen draamaelokuva ystävyydestä ja rasismista. Elokuva on saanut ensi-iltansa vuonna 2014 huhtikuussa. Elokuva kertoo kahdesta 12-vuotiaasta pojasta ja heidän suuresta salaisuudestaan. Poikien nimet ovat Antti ja Muhis. Kaverusten ystävyyssuhde ei ole kaikista tavallisin, sillä Muhis on tummaihoinen. Muutoksiii sijoittautuu itä-Helsingin "pimeälle alueelle" Herttoniemeen, jossa rasismi on vielä arkipäivää. Elokuva kertoo totuudenmukaisesti, kuinka nuoren Muhiksen on vaikea sopeutua rasistiseen elinymäristöön. Antti koittaa pysyä ystävänsä puolella vastoinkäymisistä huolimatta silmätikuksi joutumisen uhalla.

Kaverusten elämä muuttuu, kun he torppaavat rasistisen juopon kalliolta mereen, koska [tämä] yritti varastaa puhelinta. Juoppo sai surmansa ja näin alkoi[vat] poikien vastoinkäymiset joutuessaan pitämään sisällään suuren salaisuuden. Se ajaa heidän ystävyytensä vastavirtaan, koska syyllisyydentunne on sanoinkuvailematon. Yrittäessään taistella kaveripiirissään rasismia sekä syyllisyydentunnetta vastaan, pojat saavat tietää, että heidän tappamansa laitapuolenkulkija oli uusnatsi, suvaitsevaisuuden vastakohta. Tämä kiristi totisesti afrikkalaiset juuret omaavien ja rasistien välejä. Sota on lähellä syntyä.

Tarinan edetessä ja syyllisyydentunteen kasvaessa poikiin kohdistuva sosiaalinen paine saavuttaa huippunsa. Muhis katoaa yhtäkkiä jonnekkin ja jättää Antin yksin. Antin oloista tulee hankalat, kouluongelmat ja sosiaalinen paine höystettynä suurella salaisuudella ajaa Antin aivan loppuun. Antin äiti sysää hänelle mielenterveyslääkkeitä uskoessaan, että ne auttavat Anttia piinaavaan ahdistukseen. Ei, ne eivät auta, koska Antti päättää alkaa myymään lääkkeitään kaduilla narkkareille saadakseen rahaa ja muuta mietittävää. Muhiksen lähdön lisäksi Antin mieltä horjuttaa ajatus tulevasta, tummaihoisten ja rasistien mahdollinen yhteenotto. Loppujen lopuksi elokuvan loppu jää avoimeksi useiden kysymysmerkkien kera. Mitä lopussa tapahtui? Jääköön se katsojan pohdittavaksi.

Muutoksii -elokuvan teemat, rasismi, ystävyys ja suvaitsevaisuus ovat harvinaisia käsitteitä nykyajan nuorisoelokuvien keskuudessa, vaikka ne ovat yleisiä todellisessa elämässä. Ystävyydestä on tehty kylläkin paljon nuorisoelokuvia mutta jos mietitään käsitteitä rasismi ja suvaitsevaisuus, on Muutoksii on uniikki elokuva. Rasismia ja suvaitsemattomuutta tavataan paljon nuorison keskuudessa niin Suomessa kuin koko maailmassa. Rasismi on asia, joka tuskin tulee koskaan katoamaan. Olen myös itse törmännyt tapauksiin, jossa etniset taustat omaavat ihmiset ovat tulleet kiusatuksi ja syrjityksi juuriensa vuoksi. Siten pystyn itse myös samaistumaan elokuvan tapahtumiin.

Muutoksii kapinoi rasismia vastaan voimakkaasti havainnollistamalla sen totuudenmukaisesti. Elokuvan nuoriin pystyy helposti samaistumaan ja ymmärtämään heidän ongelmansa. Elokuva aukaisee silmät ja saa ihmiset ajattelemaan.

Sotalapsi

Beasts of  no Nation (2015) joka perustuu saman nimiseen Uzodinma Iwealan romaaniin kertoo nimettömässä Afrikan maassa elävästä Agu nimisestä pojasta. Sisällissota ajaa maata katastrofiin. Elokuva kertoo tarinan pojasta jonka veli ja isä murhataan ja äiti ja sisko katoavat, liittymisestä kapinallisiin, aivopesusta, hyväksikäytöstä ja raakuuksista mitkä joissain Afrikan osissa ovat tai olivat arkipäivää viimeisen vuosikymmenen aikana.   

Elokuva alkaa blokkialueelta, jossa Agu elää perheensä kanssa, Äitinsä, isänsä, veljen ja siskon kanssa. Lapset eivät käy enään koulua sodan vuoksi vaan kuluttavat aikaansa palloa potkien. Sodan pelko on läsnä selvästi. Myöhemmin kylään saapuu tieto, [että] hallituksen joukot ovat tulossa ja kylä tulee evakoida välittömästi. Agun äiti ja sisko pääsevät pakenemaan maksua vastaan, Agu, veli ja hänen isänsä jäävät kylään. Hallituksen joukkojen saapuessa he tappavat jokaisen, epäillen heitä kapinaallisten auttamisesta. Agu on ainoa joka pääsee pakenemaan. Viidakossa hän törmää kapinaallisten joukkoon ja heitä johtavaan Kommondoriin, josta tulee ikään kuin uusi isä hahmo Agulle itselleen, tosiassiassa tämä hyväksikäyttää Agu toistuvasti, esimerkiksi raiskausten kautta. Kapinalliset ottavat Agun suojiinsa ja alkavat kouluttaa häntä taistelemaan muiden Agun kaltaisten lasten kanssa. Lopulta koulutus on valmis ja alkaa pitkä, väkivaltainen, surullinen ja todenmukainen kuvaus lapsisotilaan arjesta.  

Elokuva kuvaa hyvin miten arki länsimaissa ja Afrikan levottomilla alueilla eroaa toisistaan, väkivalta, nälänhätä ja muu rikollisuus on arkipäivää kun taas länsimaissa näin ei ole. Tietoisuus näissä maissa tapahtuvista vääryyksistä on yleisesti tiedossa, mutta niihin vaikuttaminen ei ole helppoa, pitkä aikaisia ratkaisuja on vaikea löytää.  

Sodan jalkoihin jäävät niin aikuiset kuin lapsetkin, lapset ja nuoret teurastavat siviilejä siinä missä aikuisetkin, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Lapsia ja nuoria aivopestään tottelemaan jokaista käskyä, eräässäkin kohtauksessa Agun tulee halkaista syyttömän siviilin kallo viidakkoveitsellä, todistaakseen halunsa kostaa perheen kuolema ja uskollisuus kapinaallisille. Sodankauhuista ja raakuudesta koitetaan paeta kokaiinin avulla, ilman niitä todellisuus on liian kovaa kestettäväksi.  

En ole aikaisemmin katsonut tai lukenut aiheeseen liittyviä kirjoja tai elokuvia, elokuva tuo mielestäni hyvin ihmisten tietoisuuteen tilanteen Afrikassa ja miten jotkut joutuvat elämään lapsuutensa. Yleisesti Afrikkaan sijoittuvat kirjat tai elokuvatkaan eivät ole olleet suosiossani, nyt tilanne saattaa muuttua.   

Elokuva herättää kiitollisuutta siitä miten saamme itse Suomessa viettää lapsuuden, rauhassa, ilman jatkuvaa kuolemanopelkoa. Tietysti ongelmia on länsimaissakin, mutta ne kalpenevat sotatilassa olevien maiden ihmisten edessä. Samalla teos herättää surua, aina löytyy ihmisiä jotka valtaan päästessään alkavat sortaa heikompiaan, luonnonvarojen kavaltamisen ja korruption kautta.  Onko mitään mahdollisuutta vaikuttaa, yksittäisen henkilön on vaikeaa. Kirjan teemoja ovat ahneus, sodan mielettömyys ja nuoren henkilön asema.