Hyvä läppä

Taneli Mustosen tekemä elokuva Luokkakokous 2015 rikkoi katsojaennätyksen yli 500 000 katsojalla. Elokuvassa esiintyivät Putous-ohjelmasta tuttu Aku Hirviniemi (Niklas), stand up koomikko Sami Hedberg (Antti) ja juontaja sekä näyttelijä Jaajo Linnonmaa (Tuomas).
       Elokuva alkaa siitä, kun toimistorotta Niklas saa kirjeen, jossa häntä pyydetään pitämään puhe luokkakokouksessa. Hän lähtee kertomaan siitä Tuomakselle, joka elää railakasta elämää klubeilla ja harrastaa paljon seksiä nuorien naisten kanssa, sillä hän on laulaja. Yhdessä Niklas ja Tuomas lähtevät Antin puheille, joka on vaimonsa Hannen kanssa pariterapiassa huonon avioliiton takia, hetkeä myöhemmin Antin vaimo alkaakin seurustella pariterapeutin kanssa. Ikävää. Niklas aka Nippe ja Tuomas puhuvat surullisen Antin ympäri ja saavat hänet lähtemään luokkakokoukseen heidän kanssaan
       Kaverukset lähtevät reissuun juuri ennen luokkakokousta, jotta Nipellä olisi aikaa suunnitella puhettaan ja Antilla olisi aikaa päästä vaimostaan Hannesta yli, joka on myös tulossa luokkakokoukseen uuden miesystävänsä kanssa. Matkan ensimmäisenä pysäkkinä on hotelli, jossa itse elokuvan koominen osa pääsee vauhtiin. Kolmikko lähtee ensiksi salille, jossa ei tapahtu mitään kiinnostavaa. Salilta he suuntaavat suihkuun, jossa Tuomas yllyttää Nipen leikkaamaan karvotuksensa, arvaat varmaan että mistä. Parin haavan jälkeen kolmikko siirtyy saunaan, jossa Nipen alapää saa kovempaa kyytiä, kun hänen kiveksensä jää vanhanaikaisesti saunanlauteiden väliin. Kivulias kohtaus ei lopu tähän. Sillä välin kun Tuomas ja Antti lähtevät hakemaan apua, saunaan astuu saunoja Timo.
      Nipen kidutuksen jälkeen kolmikko lähtee hotellihuoneeseen, jossa he alkavat valmistautua illan baarireissuun. Nippe oli nähnyt hotellilla todella ruskettuneen miehen ja halusi itsekin olla yhtä ruskea, niinpä hän laittoi ''vähän'' itseruskettavaa naamaansa ja sai lopulta lempinimen ''paskanaama''.
Baarireissu päättyi hassusti, kun Nippe pokaa nuoren naisen, joka antaa hänelle ekstaasin kaltaisen pillerin. Nippe ei sitä kuitenkaa nielaise, sillä hän on jo ihan sekaisin viinasta, ja jatkaa matkaansa hotellihuoneeseen, jossa Antti on pitämässä hauskaa sängyn puolella.
      Seuraavana aamuna kaverukset lähtevät darrassa luokkakokoukseen spermaneste-testin kautta, jossa todetaan Tuomaksen olevan kyvytön saamaan lapsia. Saavuttuaan luokkakokoukseen he alkavat ryyppäämään suruihinsa. Siellä Nippe tapaa vanhan ihastuksensa, ja menee hänen kanssaan katolle, ja lukitsevat vahingossa itsensä sinne. Oletin että jotain tapahtuisi, mutta ei tapahtunutkaan. Niklasen puhe oli myös juuri alkamassa, joten Antti joutui tuuraamaan Nippeä. Mutta Nipen päästyä katolta, hän otti ekstaasinsa esille, söi sen, ja alkoi laulamaan puheen aikana omaa versiotaan ''Macarena'' -biisistä. Puheen jälkeen Tuomas piti pienen konsertin, jonka seurauksena hänen vanhan luokkatoverin
lapsi ihastui lauluun ja pyysi esityksen jälkeen Tuomaksen hänen kanssaan kahdestaan eri huoneeseen. Tyttö osoittautui Tuomaksen lapseksi. En olisi uskonut elokuvan käsikirjoittanan olevan noin sairasmielinen. Elokuva päättyi aikalailla tähän.
      Elokuva oli mielestäni todella kiva ja hauska, koska siinä oli mustaahuumoria sekä hauskoja kohtauksia. Elokuva oli kyllä onnistunut suomalaiseksi elokuvaksi, mutta en katsoisi sitä uudelleen, koska suomalaiset elokuvat ovat tylsiä.

 Joel Lehtiö

Kaveria ei jätetä

Kaveria ei jätetä

Pussikaljaelokuva on vuonna 2011 julkaistu humoristinen ja herkkä kertomus, jonka on ohjannut Ville Jankeri. Elokuva perustuu vuonna 2004 Mikko Rimmisen kirjoittamaan pussikaljaromaaniin, sekä Rimminen toimii elokuvan käsikirjoituksen teossa. Pussikaljaelokuvaa kuvattiin Helsingin Kalliossa kesällä 2010.

Elokuva kertoo kolmen ystävän kaveriporukasta ja heidän onnettomasta elämästään. Kaverukset Marsalkka (Jussi Nikkilä), Lihi (Ylermi Rajamaa) ja Henninen (Eero Milonoff) kärsivät heikosta taloustilanteesta johtuen kolmikon laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä. Ystävysten päivittäinen rutiini koostuu oluen juomisesta milloin missäkin, muiden ihmisten tapaamisista ja päivittäisestä rahan puutteesta. Juopottelua esiintyy muun muassa terasseilla, kotioloissa sekä puistossa.

Vaikkakin elokuvan päähenkilöiden luonteet eroavat toisistaan, ovat he kuitenkin hyvin samanlaisia ja saavat elokuvassa aikaan tiiviin tunnelman hyvästä ystävyydestä erimielisyyksistä huolimatta. Mielestäni Ylermi Rajamaan esittämä Lihi nousi elokuvassa esiin sympaattisuudellaan sekä hyvällä energisyydellään. Rajamaa jättää hyvällä esiintymisellään hieman jopa varjoonsa Nikkilän (Marsalkka). Marsalkka on kaveruksista pelokkain sekä mietteliäin. Hän on jatkuvasti huolissaan milloin mistäkin, kun taas samaan aikaan Lihi ja usein sarkastinen Henninen pyrkivät nauttimaan elämästä täysin voimin ja toteuttamaan hauskoja sekä vähemmän hauskoja ajatuksiaan. Kaveruksia nimitellään usein erilaisilla haukkumanimillä ja he saavat pajon erilaisia huudahduksia ohikulkijoilta: “Menisitte töihin hipit, saatana!” kiroaa ohikulkija laiskalle kolmikolle. Elokuvassa nähdään myös laajalti onnistuneita sivurooleja, kuten esimerkiksi poliisit Timo Tuominen ja Tuukka Huttunen, sekä elokuvassa Marsalkan ihastuksena esiintyvä Laura. Myöskin kirpputorin myyjänä esiintyvä Kaarina Hazard onnistuu roolissaan mainiosti.

Pussikaljaelokuvan arkipäiväisyys sekä todentuntuisuus tekevät elokuvasta kiehtovan. Elokuva sijoittuu yhden tavallisen kesäpäivän ympärille Helsingin Kallioon, mikä toimiikin elokuvan miljöönä. Marsalkka, Lihi ja Henninen viettävät heille tyypillistä päivää, mihin ei kuitenkaan sisällä ihmeellisyyksiä: kaljan ja kahvin juomista, koiran jätöksiin astumista, pummilla matkustamista sekä lisää kaljan juomista. Huolimatta siitä, että elokuvassa ei tapahdu mitään suuria käännekohtia eikä tapahtumat ole sen ihmeellisempiä, elokuvan hahmot tekevät kuitenkin upealla eläytymisellään siitä miellyttävän katsoa. Elokuvan kielen räväkkyys ja värikkyys tekevät siitä myös todella vakuuttavan.
Elokuvan teemana voidaan pitää ystävyyttä, joka nouseekin elokuvassa hyvin selkeästi esille. Ystävykset pitävät yhtä vaikeammista hetkistään huolimatta. Tämä kertookin ystävyyden tarkoittavan toisen ymmärtämistä sekä huomioon ottamista.

Pussikaljaelokuva eroaa useimmista perus komedioista juuri siinä, että se on osattu tehdä hyvin todentuntuiseksi ja kaiken ilon ja hauskuuden keskeltä löytyy kuitenkin myös surua ja vakavuutta, kuten todellisuudessakin. Siinä ei myöskään yritetä kaunistella asioita tai paikkoja, vaan esitetään ne juuri sellaisina kuin ovat.

Mielestäni elokuva oli juuri sopivan pituinen. Siihen ehti uppoutumaan hyvin eikä se tuntunut missään vaiheessa pitkäveteiseltä. Elokuvassa ei varsinaista juonta ollut, sillä se on lähinnä vain kuvaus kavereiden yhdestä päivästä. Tapahtumat tapahtuu välillä täysin eri hetkissä, joka tekee elokuvasta välillä hieman hankalasti seurattavan.

Painetta kattilassa

Elokuva Paha perhe on vuonna 2010 julkaistu tragikoominen elokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Aleksi Salmenperä. Se kertoo käräjätuomari Mikael Lindgrenin uusperheen edesottamuksista. Elokuvan on tuottanut kuuluisa suomalainen ohjaaja Aki Kaurismäki. Pääosissa nähdään Ville Virtanen (Mikael), Lauri Tilkanen (Dani) ja Pihla Viitala (Tilda).

Elokuva kertoo perheestä, jossa asiat eivät mene aivan mallilleen. Elokuvan alussa Mikael saa tietää ex-vaimonsa ja hänen poikansa (Danin) äidin kuolleen. Dani ei ollut koskaan nähnyt äitiään. Mikaelin isä asuu samassa talossa perheensä kanssa ja on hyvin huonossa kunnossa. Ex-vaimon ja Mikaelin yhteinen tytär Tilda, muuttaa Kööpenhaminasa Suomeen perheen kanssa. Perheen sisäiset suhteet ovat hyvin kiusalliset ja kyseenalaiset, sillä Tilda syntyi ns. hyppysuhteen seurauksena, eikä perheen isä pystynyt pitämään tyttärestään huolta, sillä hän oli narkomaani. Tilda ja Dani ovat molemmat jo aikuisia tavatessaan ja koska he nukkuvat samassa huoneessa, Mikael pelkää heillä olevan suhde. Tämä sekoittaa pakkaa entisestään. Mikael yrittää puhua poikansa kanssa asiasta, mutta keskustelu ei johtanut mihinkään. Niimpä Mikeal menee kaverinsa kanssa juttusille ja tämä ehdottaa piilotettavia vakoilulaitteita Tildan ja Danin huoneeseen. Isä ei pysty edes keskittymään työhönsä huolehtiessaan asiaa. Hänen epäilynsä vahvistuvat hieman kornissa kohtauksessa, jossa Dani ja Tilda polttavat pilveä huoneessaan. Isä luulee, että huoneessa tapahtuu jotain aivan muuta, kun huomaa huoneeseen astuessaan kömpelön asian peittelyn ja "oota hetki puen päälle!" huudon jälkeen. Tämän lisäksi Mikeal löytää pojaltaan tatuoinnin, jonka hän oli ottanut rock-henkisen Tildan vaikutuksesta. Isä jää jopa virkavapaalle setviäkseen asiaa. Hän ei saa mielenrauhaa joten hän tekee epätoivoisen ua harkitsemattoman teon pyytäessään kaveriaan tainnuttamaan poikansa ja viemään hänet mökkiin kauas rannikolta ja, jotta saisi pidettyä heidät erossa. Mikael pakottaa Tildan lähtemään talosta. Poika ei luonnollisesti tule hyvin juttuun häntä vankinaan pitävän miehen kanssa. Lopulta kävi niin, että pojan uhatessa miestä mökistä löytämällään miekalla puhelinta pyytäessään hän katkaisi vahingossa mieheltä kolme sormea. Elokuvassa tämä oli esitetty hyvin tragikoomisesti. Niimpä poika pääsee takaisin kotiinsa ja kuten arvata saattaa, isän ja pojan välit eivät ole lämpimät, mutta perheen elämä on päässyt takaisin raitelleen.

Sanonta "perhe on pahin" kuvaa elokuvaa hyvin. Siitä se on saattanut saada nimensäkin. Henkilöissä voidaan havaita paljon turhautuneisuutta ja se purkautuu erinäisin tavoin yleensä jonkun toisen kustannuksella. Elokuva oli kaikessa  korniudessaan ja tragikoomisuudessaan viihdyttävä, vaikka näyttely oli ajoittain kömpelöä. Esimerkiksi kohtaukset, joiden täytyi olla täynnä vihaa, aiheuttivat lähinnä hilpeyttä. Ehkä se oli osittain tarkoituskin.








Kim Kuula 

Uskotko sinä ihmeisiin?

Elokuva Miracle on vuonna 2004 tehty elokuva, joka kertoo Yhdysvaltojen miesten jääkiekkojoukkueen olympiavoitosta vuonna 1980. Elokuva on niin sanottu urheilu draamadokumentti, joka perustuu tositapahtumiin. Elokuva julkaistiin 2004 ja sen ohjasi Gavin O’Connor, elokuvan käsikirjoitti Eric Guggenheim ja sitä tähdittää Kurt Russell, Patricia Clarkson ja Noah Emmerich.

Elokuva kertoo Yhdysvaltojen miesten jääkiekkojoukkueesta, joka koostui täysin yliopisto-sarjojen pelaajista. USA:n joukkueet olivat menestyneet niin heikosti NHL pelaajista kootulla joukkueella, että valmennusjohto päätti kokeilla jotain täysin uutta. Joukkueen valmentajaksi asettui itsepäinen, ankara ja voitonjanoinen Herb Brooks. Brooks kokoaa maan yliopisto-sarjojen pelaajista 26 pelaajan joukkueen, josta pudotetaan vielä 6 pelaaja, lopulliseen 20 pelaajan kokoonpanoon. Draamadokumentti perehtyy pelaajien välisiin suhteisiin ja siihen miten heistä tulee yksi yhtenäinen ja yhteen hiileen puhaltava joukkue, joka pystyi mihin tahansa. Elokuva perustuu erityisesti sosiaalisen miljöön ympärille, jossa tarkastellaan pelaajien luottamusta toisiinsa. Monet pelaajista eivät tulleet toimeen elokuvan alussa, koska he olivat eri joukkueista, mutta elokuvan aikana valmentaja Brooks onnistuu hitsaamaan pojat yhteen.

Valmentaja Herb Brooks on joukkueen armoton valmentaja, joka pyrkii puskemaan pelaajansa seuraavalle tasolle jatkuvasti. Esimerkiksi, kun joukkue pelasi huonosti Norjaa vastaan, niin pelin jälkeen he luistelivat kentän läpi yömyöhään asti. Brooks toteaa jo elokuvan alussa pelaajille, että “en tullut tänne ollakseen kaverinne, enkä myöskään aio, jos tarvitsette kaveria kääntykää apuvalmentaja Patrickin puoleen”. Apuvalmentaja Patrick ei aina ole varma päävalmentajan valmennuskeinoista ja epäröi elokuvan alussa Brooksia ja hänen tapojaan, mutta elokuvan edetessä hän alkaa ymmärtää päävalmentajan ajatusmaailmaa, Tärkein sivuhenkilö elokuvassa on Brooksin vaimo Patti Brooks, joka on aina Brooksin tukena, mutta välillä osoittaa ettei Brooksin voittamisen pakkomielle ole terveellinen ja, että hän tekee liikaa töitä ja uhrauksia joukkueen puolesta, minkä takia Brooksin perhe-elämä kärsii valtavasti, koska hän ei pysty olemaan paikalla. Elokuvan läpi kaikki pelaajat pelkäävät tulevansa pudotetuksi joukkueesta, mutta he vetoavat usein veljellisyyteen ja joukkuehenkeen, kun Brooks kyseenalaistaa heidän työmoraalinsa.

Juoni perustuu joukkueen rakentamiseen “tuhkasta” ja sijoittuu pääosin treenaamiseen Amerikassa, mutta myös peliin ja rankkaan treenaukseen Norjassa. Elokuvan huipentuma tapahtuu Lake Placidin olympiakisoissa. Elokuvassa joukkue rakennetaan mitättömistä koulupojista olympiavoittajiksi. Joukkuehenki pistetään koetukselle usein elokuvan aikana, mutta pojat selvittävät sen välillä jopa tappelulla tai Brooksin avustuksella, mutta elokuvan lopussa joukkue on täysin yhtenäinen. Joukkuehenkeä ja altavastaajan asemaa voidaan pitää yhtenä elokuvan teemoista. Elokuvan sanoma on kuitenkin se, että täytyy uskoa siihen mitä tekee ja jopa ihmeet ovat mahdollisia.

Järkevä vai jääräpäinen?

Tuomas Kyrön kirjoittama, vuonna 2010 ilmestynyt Mielensäpahoittaja on novelleista koottu tarina noin 80-vuotiaasta miehestä. Novellit on tämän miehen, eli Mielensäpahoittajan,  kirjoittamia yleisönosastokirjoituksia lehteen. Jokainen kirjoitus alkaa sanoilla ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”.  Tähän kirjaan ja muihin Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjoihin perustuu elokuva Mielensäpahoittaja.

Mielensäpahoittaja pahoitti mielensä ja alkoi kirjoittaa kirjoituksia kun lääkäri oli tutkinut hänet ja sanonut, että ellei elämäntavat muutu, vointi huononee. Tähän mies ei kuitenkaan suostunut ja alkoi valittaa kaikesta, koska se auttaa. Kirjan teemana taitaa ollakin yksinäisyys ja vanhuus. Vaimo on sairaalassa vuodeosastolla, ainoa ystävä Yrjänä on kuollut ja poika asuu perheensä kanssa kaukana muualla. Vanhana miehenä hän myös pitää entistä aikaa parempana kuin nykyaikana. Tietysti osittain tätä valittamista tajuaa. Maailma on muuttunut paljon vuosien saatossa.  On tullut esimerkiksi uutta tekniikkaa mitä ei vielä ollut kun hän oli nuori.

Mielensäpahoittajasta saa myös sellaisen kuvan, että hän loukkaantuu kaikesta mitä hänelle sanoo ja ehdottaa. Esimerkiksi hän loukkaa itsensä kotonaan ja joutuu terveyskeskukseen vuodeosastolle. Poika tuli käymään ja ehdottaa tälle muuttoa  hoitokotiin. Tästä vasta hän mielensä pahoittikin ja sanoi, että hänelle ei saa edes ehdotella tuollaisia. Tätäkin osittain ymmärtää. Kuka nyt haluaisi omasta kodistaan muuttaa johonkin palvelutaloon? En usko että kukaan, mutta ei nyt pelkästä ehdotuksesta kannata suuttua.  Hän ei myöskään pidä oikein mistään nykypäivän asioista, vaan pitää tosiaan kaikkea vanhanaikaista parempana. 

Ehkä nykyajan vamhukset ovat hiukan mielensäpahoittajia. Tosiaan, kuten aikaisemmin mainitsin, maailma [on] kehittynyt ja muuttunut siitä kun he olivat nuoria ja heidän on ehkä vähän vaikea ymmärtää sitä ja oppia uusia asioita nykymaailmasta. Tästä seuraa se, että he pitävät vanhanaikaisia asioita parempina, koska ne ovat tutumpia ja turvallisempia. Tämä vanhojen asioiden pitäminen turvallisena ja tuttuna johtuu siitä, etteivät he tiedä paljoakaan nykymaailmasta.

Mielensäpahoittaja pahoitti mielensä myös täysin turhista asioista. Poika kutsui hänet viettämään joulua perheensä kanssa. Tästä hän sitten pahoitti mielensä vaikka olisi pitänyt olla päinvastoin iloinen. Myös sekin oli aika turhaa valittamista, että poika osti hänelle matkapuhelimen, jotta [hän] voi olla paremmin isäänsä yhteyksissä. No, tietysti vanhempi sukupolvi on tottunut kommunikoimaan eri tavalla kuin nuoremmat, josta tämä todennäköisesti johtui.

Lukiessani kirjaa heräsi kysymys, että onko Mielensäpahoittaja järkevä vai jääräpää. Hän on vähän molempia. Jotkut valituksen kohteet olivat jopa ihan järkeviä. Esimerkiksi yhdessä kirjoituksessaan hän haukkuu uutta rakennettua moottoritietä ja ylistää vanhaa huonokuntoista tietä. Huonokuntoisuus toi hänen mielestä tielle turvallisuuden, koska ihmiset ajavat hiljempaa. Jääräpäisyys tulee puolestaan ilmi muun muassa siinä, ollessaan joulua viettämässä pojallaan hän haluaa käyttää omia lakanoitaan eikä miniän alittamat kelpaa. 

Lähiöelämää

Muutoksii on Sami Laitisen ohjaama kotimainen draamaelokuva ystävyydestä ja rasismista. Elokuva on saanut ensi-iltansa vuonna 2014 huhtikuussa. Elokuva kertoo kahdesta 12-vuotiaasta pojasta ja heidän suuresta salaisuudestaan. Poikien nimet ovat Antti ja Muhis. Kaverusten ystävyyssuhde ei ole kaikista tavallisin, sillä Muhis on tummaihoinen. Muutoksiii sijoittautuu itä-Helsingin "pimeälle alueelle" Herttoniemeen, jossa rasismi on vielä arkipäivää. Elokuva kertoo totuudenmukaisesti, kuinka nuoren Muhiksen on vaikea sopeutua rasistiseen elinymäristöön. Antti koittaa pysyä ystävänsä puolella vastoinkäymisistä huolimatta silmätikuksi joutumisen uhalla.

Kaverusten elämä muuttuu, kun he torppaavat rasistisen juopon kalliolta mereen, koska [tämä] yritti varastaa puhelinta. Juoppo sai surmansa ja näin alkoi[vat] poikien vastoinkäymiset joutuessaan pitämään sisällään suuren salaisuuden. Se ajaa heidän ystävyytensä vastavirtaan, koska syyllisyydentunne on sanoinkuvailematon. Yrittäessään taistella kaveripiirissään rasismia sekä syyllisyydentunnetta vastaan, pojat saavat tietää, että heidän tappamansa laitapuolenkulkija oli uusnatsi, suvaitsevaisuuden vastakohta. Tämä kiristi totisesti afrikkalaiset juuret omaavien ja rasistien välejä. Sota on lähellä syntyä.

Tarinan edetessä ja syyllisyydentunteen kasvaessa poikiin kohdistuva sosiaalinen paine saavuttaa huippunsa. Muhis katoaa yhtäkkiä jonnekkin ja jättää Antin yksin. Antin oloista tulee hankalat, kouluongelmat ja sosiaalinen paine höystettynä suurella salaisuudella ajaa Antin aivan loppuun. Antin äiti sysää hänelle mielenterveyslääkkeitä uskoessaan, että ne auttavat Anttia piinaavaan ahdistukseen. Ei, ne eivät auta, koska Antti päättää alkaa myymään lääkkeitään kaduilla narkkareille saadakseen rahaa ja muuta mietittävää. Muhiksen lähdön lisäksi Antin mieltä horjuttaa ajatus tulevasta, tummaihoisten ja rasistien mahdollinen yhteenotto. Loppujen lopuksi elokuvan loppu jää avoimeksi useiden kysymysmerkkien kera. Mitä lopussa tapahtui? Jääköön se katsojan pohdittavaksi.

Muutoksii -elokuvan teemat, rasismi, ystävyys ja suvaitsevaisuus ovat harvinaisia käsitteitä nykyajan nuorisoelokuvien keskuudessa, vaikka ne ovat yleisiä todellisessa elämässä. Ystävyydestä on tehty kylläkin paljon nuorisoelokuvia mutta jos mietitään käsitteitä rasismi ja suvaitsevaisuus, on Muutoksii on uniikki elokuva. Rasismia ja suvaitsemattomuutta tavataan paljon nuorison keskuudessa niin Suomessa kuin koko maailmassa. Rasismi on asia, joka tuskin tulee koskaan katoamaan. Olen myös itse törmännyt tapauksiin, jossa etniset taustat omaavat ihmiset ovat tulleet kiusatuksi ja syrjityksi juuriensa vuoksi. Siten pystyn itse myös samaistumaan elokuvan tapahtumiin.

Muutoksii kapinoi rasismia vastaan voimakkaasti havainnollistamalla sen totuudenmukaisesti. Elokuvan nuoriin pystyy helposti samaistumaan ja ymmärtämään heidän ongelmansa. Elokuva aukaisee silmät ja saa ihmiset ajattelemaan.

Sotalapsi

Beasts of  no Nation (2015) joka perustuu saman nimiseen Uzodinma Iwealan romaaniin kertoo nimettömässä Afrikan maassa elävästä Agu nimisestä pojasta. Sisällissota ajaa maata katastrofiin. Elokuva kertoo tarinan pojasta jonka veli ja isä murhataan ja äiti ja sisko katoavat, liittymisestä kapinallisiin, aivopesusta, hyväksikäytöstä ja raakuuksista mitkä joissain Afrikan osissa ovat tai olivat arkipäivää viimeisen vuosikymmenen aikana.   

Elokuva alkaa blokkialueelta, jossa Agu elää perheensä kanssa, Äitinsä, isänsä, veljen ja siskon kanssa. Lapset eivät käy enään koulua sodan vuoksi vaan kuluttavat aikaansa palloa potkien. Sodan pelko on läsnä selvästi. Myöhemmin kylään saapuu tieto, [että] hallituksen joukot ovat tulossa ja kylä tulee evakoida välittömästi. Agun äiti ja sisko pääsevät pakenemaan maksua vastaan, Agu, veli ja hänen isänsä jäävät kylään. Hallituksen joukkojen saapuessa he tappavat jokaisen, epäillen heitä kapinaallisten auttamisesta. Agu on ainoa joka pääsee pakenemaan. Viidakossa hän törmää kapinaallisten joukkoon ja heitä johtavaan Kommondoriin, josta tulee ikään kuin uusi isä hahmo Agulle itselleen, tosiassiassa tämä hyväksikäyttää Agu toistuvasti, esimerkiksi raiskausten kautta. Kapinalliset ottavat Agun suojiinsa ja alkavat kouluttaa häntä taistelemaan muiden Agun kaltaisten lasten kanssa. Lopulta koulutus on valmis ja alkaa pitkä, väkivaltainen, surullinen ja todenmukainen kuvaus lapsisotilaan arjesta.  

Elokuva kuvaa hyvin miten arki länsimaissa ja Afrikan levottomilla alueilla eroaa toisistaan, väkivalta, nälänhätä ja muu rikollisuus on arkipäivää kun taas länsimaissa näin ei ole. Tietoisuus näissä maissa tapahtuvista vääryyksistä on yleisesti tiedossa, mutta niihin vaikuttaminen ei ole helppoa, pitkä aikaisia ratkaisuja on vaikea löytää.  

Sodan jalkoihin jäävät niin aikuiset kuin lapsetkin, lapset ja nuoret teurastavat siviilejä siinä missä aikuisetkin, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Lapsia ja nuoria aivopestään tottelemaan jokaista käskyä, eräässäkin kohtauksessa Agun tulee halkaista syyttömän siviilin kallo viidakkoveitsellä, todistaakseen halunsa kostaa perheen kuolema ja uskollisuus kapinaallisille. Sodankauhuista ja raakuudesta koitetaan paeta kokaiinin avulla, ilman niitä todellisuus on liian kovaa kestettäväksi.  

En ole aikaisemmin katsonut tai lukenut aiheeseen liittyviä kirjoja tai elokuvia, elokuva tuo mielestäni hyvin ihmisten tietoisuuteen tilanteen Afrikassa ja miten jotkut joutuvat elämään lapsuutensa. Yleisesti Afrikkaan sijoittuvat kirjat tai elokuvatkaan eivät ole olleet suosiossani, nyt tilanne saattaa muuttua.   

Elokuva herättää kiitollisuutta siitä miten saamme itse Suomessa viettää lapsuuden, rauhassa, ilman jatkuvaa kuolemanopelkoa. Tietysti ongelmia on länsimaissakin, mutta ne kalpenevat sotatilassa olevien maiden ihmisten edessä. Samalla teos herättää surua, aina löytyy ihmisiä jotka valtaan päästessään alkavat sortaa heikompiaan, luonnonvarojen kavaltamisen ja korruption kautta.  Onko mitään mahdollisuutta vaikuttaa, yksittäisen henkilön on vaikeaa. Kirjan teemoja ovat ahneus, sodan mielettömyys ja nuoren henkilön asema.

Missä menee ihmisyyden rajat?

 WSOY, 2011

Jari Tervon romaani Layla (2011) kertoo turkkilaisen 15-vuotiaan kurditytön karun ja väkivaltaisen tarinan.

Islamilaisissa perheissä tytöillä ei ole oikeuksia mihinkään, heidät voidaan jopa määrätä avioliittoon heti syntymänsä jälkeen. Kirjassa on kuvattu kurdiperheiden valtasuhteita hyvin jyrkästi, joka tulee esiin hyvin pakkomielteisistä kunnianmurhista. Esimerkiksi isällä on oikeus tappaa tyttärensä, jos hänen mielestään perheen kunnia sen vaatii.

Näin käy Laylalle, joka pakenee ensin Turkista Kreikkaan, sieltä Berliinin kautta Helsinkiin. Pakomatkallaan hän tutustuu myös Tamaraan, joka tulee kirjan aikana Laylalle tärkeäksi tukihenkilöksi. Suomessa Layla joutuu tekemään työtä maksaakseen pakomatkan ja lopulta hän päätyykin myymään seksiä Liisankadulle Kruununhakaan. Kauppatieteiden maisteri Armolahti kehittelee uutta bisnestä selvitäkseen veloistaan ja päättääkin vuokrata talon Liisankadulta. Sinne hän palkkaa alkoholisoituneen Helenan, entisen matematiikan opiskelijan, joka aloittaa myymään itseään toivoen saavansa uuden alun avierossa menetetyn viisi vuotiaan poikansa kanssa. Liisankadun asunnossa monien erilaisten ja eri taustaisten ihmisten elämät kohtaavat.

Juoni on aluksi monimutkainen ja siinä on vaikea pysyä mukana, koska kerronta tapahtuu monesta eri näkökulmasta. Pääsääntöisesti kertojana toimii hän-kertoja, mutta välillä Layla on päästetty vuoroon kertoen mietteistään. Tarinassa on silti kaksi päähaaraa, jotka lopulta yhdistyvät. Romaani alkaa Turkista, mistä saadaan selville Laylan pakomatkan syy ja hänen perheensä ajatukset ja teot Laylan lähtiessä karkuun. Toinen osa kirjasta kertoo samaan aikaan tapahtumista Suomen päässä. 

Tervo osaa kirjoittaa samaan aikaan kevyesti yhteiskunnallisestikin aroista asioista, mutta toisaalta taas paino-arvoltaan vahvasti ja painottaen asioiden tärkeyttä. Sanoma romaanissa on yksinkertainen ja selkeä ymmärtää. Yhteiskunnassa naisten asema kertoo yhteiskunnan kehittyneisyydestä tai kehittymättömyydestä. Valitettavasti liian monessa kulttuurissa ja maassa naisia halveksitaan eikä kunnioiteta. On ahdistavaa ajatella miten maailmassa kohdellaan naisia, varsinkin kun itsellään asiat ovat paremmin kuin hyvin. Monissa maissa naiset eivät edes tiedä paremmasta vaan alistuvat kohtaloonsa.

”Manger varoitti kokin menettävän kasvonsa, ellei hän komennellut naisia.”

Romaani herättää kysymyksiä myös ihmisyydestä. Millaiset elinolot ja ”säännöt” ovat sallituissa rajoissa ihmiselle? Minkä arvoinen ihmishenki lopulta on ja kuka kyseisen arvon määrittää? Millainen valta ihmisellä itse on omaan itseensä ja onko muilla ihmisillä minkäänlaista valtaa toiseen? Kuinka paljon voidaan laittaa uskontojen ja erilaisten ideologioiden varaan muita satuttaessa? Mielestäni ei yhtään.

Kirjassa korostuu myös kunnian tärkeys ja arvokkuus. Varsinkin kurdiperheissä iskostetaan jo pienestä pitäen lapsille perheen kunniasta ja sen arvostamisesta.

”Hän muisti aina isänsä opetuksen. Kun kurdilla on nälkä eikä taskussaan kurusin kurusia, hänellä on kuitenkin kunniansa. Kun kunnia katoaa, katoaa elämä. Elämä on kunnia. Ei muuta.”

Nuoren tytön kasvutarina

Sisko tahtoisin jäädä on Marja Pyykön ohjaama elokuva vuodelta 2010. Elokuva on saanut nimensä Pelle Miljoonan laulun "Moottoritie on kuuma" sanoista. Sisko tahtoisin jäädä kertoo 15-vuotiaasta tytöstä nimeltä Emilia ja hänen uudesta ystävästään Siiristä. Kun Emilia tapaa Siirin, hänen elämänsä alkaa hiljalleen muuttua ja perhesuhteet karitua.

Emilia on perheensä ylpeys. Hänellä menee koulussa hyvin ja vapaa-ajan juoksuharrastuskin näyttää onnistuvan. Kuitenkin se, mikä näyttää hyvältä perhesuhteelta, onkin jotain muuta. Vanhempiensa erottua Emilia on laitettu hoitamaan pikkusiskoaan Elsaa ja isän ollessa usein poissa heidän uusi äitipuolensa näyttää olevan talon ainoa aikuinen. Emilian elämässä ei vaikuta olevan mitään ongelmia, mutta kuitenkin kiltin tytön roolista alkaa näkyä kapinointia. Emilia kaipaa muutosta elämäänsä ja se tulee toisen tytön, Siirin, muodossa.

Yhtenä yönä ennen koulun alkua Emilia ja Siiri tapaavat. Siiri on juuri sitä kaikkea, mitä Emilia ei ole, kapinoiva ja rohkea. Siiri ja Emilia ystävystyvät nopeasti ja alkavat viettämään kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Tottakai tämä tuottaa ongelmia Emilian perheellä, sillä isä ei pidä uudesta kapinoivasta teinistään ja Emilia ei enää peittele siskoaan joka ilta sänkyyn. Elokuvan koko keskiosa kertoo Emilian ja Siirin hulluista seikkailuista olivat teot sitten laillisia tai eivät. Mikään ei tunnu olevan liian väärin näille nuorille. Emilia alkaa mennä koulussa huonommin, hän valehtelee ja tekee vastoin isänsä tahtoa. Emilia muuttuu elokuvan aikana aivan uudenlaiseksi ihmiseksi. Kuitenkin Emilia kokee jossain vaiheessa herätyksen. Hänen perhesuhteensa ovat aivan hajalla, eikä hän oikein itsekään tiedä enää kuka on. Emilian ja perheen välinen kanssakäyminen menee niin pahaksi, että hänen on muutettava pois kotoa.

Tavallaan elokuva kulkee peruskaavalla. Kuitenkin siihen tuo lisää se, että esimerkiksi Siiriä kuvataan myös haavoittuvana. Hän ei ole vain se, joka uskaltaa tehdä kaikkea vaan hänkin on vain teini. Ehkä Siirin kapinoiva luonne on vain huomionhakua sille, että hän on surullinen.  +

Jo elokuvan alussa tulee selkeästi esiin se, että Emilia ei koe tekevänsä asioita enää itselleen vaan enemmänkin muille. Elokuvan perhepuoli on sellainen, kuten yleensäkin elokuvissa on. Isä joka ei ymmärrä lastaan ja lapsi, joka selvästi on omassa elämässä hukassa identiteettinsä kanssa. Isän ja Emilian riidat ovat kuitenkin tärkeä osa kasvutarinaa.

Elokuva kertoo teini-iän ongelmista ja kertoo kasvutarinan kiltin tytön elämänmuutoksesta. Tapahtumat ovat realistisia vaikka kuitenkin vähän yli lyöden. Perusteemana on kuitenkin se, että kuinka pitkälle [kuka?] on valmis menemään sopiakseen joukkoon. Aihe on ajaton, sillä aina on ollut ja tulee olemaan teini-iän ongelmia ja heitä, jotka koittavat muuttaa toisen ihmisen sellaiseksi jota ei oikeasti ole. Myöskään sitä ei voi sitoa vaan esimerkiksi Suomen tapahtumiin, sillä tätä tapahtuu ympäri maailmaa teinien keskuudessa. Elokuva ei ole ahdistava vaan enemmänkin se on jännittävä, sillä katsoja haluaa tietää mihin Emilian kapinointi johtaa ja mitä loppuratkaisussa tapahtuu.

Mielestäni elokuvan viesti on selkeä: Se että kaveri hyppää sillalta ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi hypätä myös.
                                                                                                                                                     Ulrika

Erilainen kesä

Elokuu(2011) on Oskari Sipolan ohjaama elokuva, joka kertoo juuri lukiosta valmistuneesta Akusta, jonka kesälomasta Helsingissä on tulossa tylsä. Pelkkää työntekoa ja kukkien kastelua. Yllätten suunnitelmat kuitenkin muuttuvat ja kesästä tuleekin aivan jotain muuta

Aku(Eppu Pastinen) on hyvätuloisten vanhempien poika, jolta odotetaan vastuullista ja hyvää käytöstä. Hänen on tarkoitus työskennellä kesä raksalla ja pitää huolta kodista sillä välin kun vanhemmat ovat kuukauden poissa. Akun tyttöystävä Erikakin(Niina Koponen) on lähdössä kesäksi pois helsingistä, ja Helsinkiin jää vain Akun ystävä Freda(Zagros Manucgar). Juhannuksena Freda saa Akun houkuteltua juhlimaan kanssaan. Illan edetessä Aku tapaa Julin(Lina Turkama) eikä oma tyttöystävä ole enää mielessä kun he illan päätteeksi päätyvät Akun luo.

Seuraavana päivänä Aku lähtee sen enempää miettimättä viemään Julia Itä-Suomeen. Reissu ei jääkkään vain siihen että Juli on viety perille, vaan tästä alkaa Akun ja Julin yhteinen kesä. Aku ei haluakaan takaisin Helsinkiin vaan unohtaa työt ja vastuullisuuden ja alkaa nauttia elämästä. Julille ja Akulle sattuu kesän aikana yhtä ja toista ja heidän välinsä alkavat lämmetä. Mutta jääkö heidän suhteensa vain kesäromanssiksi ?

Kesän aikana Aku tuntui pakenevan todellisuuta ja halusi nauttia vapaudesta. Mutta kesän lähestyessä loppuaan hän  kohtaa taas kylmän totuuden, kun vanhemmat saapuvat mökille jonne hän ja Juli jäivät nauttimaan kesästä. Auto on varastettu, työt jätetty kesken eikä Aku ole vastannut puhelimeen. Vanhemmat ova raivoissaan ja pettyneitä. Lopulta Aku ja Juli palaavat takaisin Helsinkiin eivätkä asiat sielläkään mene täysin putkeen. Juli saa tietää Akun tyttöystävästä. Erika palaa reissultaan kotiin ja Akun ja Julin romanssi on ohi.

Elokuvan loppu on jollain tavalla hieman masentava. Akun on armeijassa ja Erika antaa hänelle anteeksi. Kesällä Aku oli viel sitä mieltä ettei välttämättä halua palata takaisin normaaliin, mutta elokuvan lopussa hän palaa takaisin tuttuun ja turvalliseen, aiemmin tylsältä tuntuneeseen elämään.

Elokuvan teemoja ovat vapaus ja rakkaus. Kunnollista ja tylsää elämää elävä nuori poika tapaa tytön joka on hänen vastakohtansa. Aku haluaa kerrankin unohtaa vanhempiensa odotukset ja astua ulos mukavuusalueeltaan, jonka seurauksena hän rakastuu Juliin eikä tiedä mitä Erikan kanssa pitäisi tehdä. Tytöt ovat täysin erilaisia. Erika on tuttu ja turvallinen, kun Juli taas on räväkämpi ja arvaamattomampi ja hänen kanssaan Aku kokenut kesän aikana paljon.

Elokuvan tarina on yksinkertainen ja siinä tapahtuu asioita jotka voisivat tapahtua oikeassa elämässä. Elokuva voisi olla tarina oikeiden nuorten kesästä. Päähenkilöön pystyy jollain tavalla samaistumaan. Hän haluaa hetkeksi eroon tylsästä ja tavallisesta ja viettää hauskan ja unohtumattoman kesän. Elokuvassa näkyy myös päähenkilön aikuistuminen, kun hän käytöksellään kapinoi vanhempiaan vastaan ja tekee mitä itse haluaa. Lopulta hän kuitenkin palaa takaisin vanhaan elämäänsä. Onko tuttu ja turvallinen lopulta kuitenkin parempi?

Ystävyyden merkitys

Pussikaljaelokuva pohjautuu alun perin Mikko Rimmisen kirjoittamaan romaaniin pussikaljaromaani. Kirja on julkaistu vuonna 2004 ja siitä tehty elokuva julkaistiin vuonna 2011. Elokuvan on ohjannut Ville Jankeri, jonka apuna käsikirjoituksen teossa toimi myös alkuperäisteoksen kirjoittanut Rimminen.

Elokuva kertoo kolmesta Helsinkiläisestä kaveruksesta, joiden taloustilanne ei ole paras mahdollinen. Taloustilannetta heillä ei oikeastaan edes ole, sillä he ovat laiskoja eivätkä työtkään kolmikolle maistu. Kaverusten nimet ovat Lihi (Ylermi Rajamaa), Marsalkka (Jussi Nikkilä) ja Henninen (Eero Milonoff). Sen sijaan olut pojille maittaa ja se onkin suuressa roolissa koko elokuvan ajan. Olutta juodaan välillä Marsalkan kotona, terasseilla sekä puistossakin kaverukset tykkäävät loikoilla huurteiset mukanaan. Liekö edellä mainittu jo elokuvan nimestä pääteltävissä.

Marsalkka on kaveriporukan ujoin ja ns. ”huolehtija”, sillä hän on aina huolissaan jokseenkin kaikesta kolmikon tekemisestä. Lihi ja Henninen puolestaan pyrkivät elämään täysillä samaan aikaan kun Marsalkka pelkää kaikkea mahdollista mitä voisi tapahtua. Elokuvan keskittyessä poikien päivään ja tapahtumien vaihtuessa toisiin, on vaikea löytää ketään merkittävää sivuhenkilöä. Tärkeinä sivuhenkilöinä voidaan kuitenkin mainita Laura (Marjut Maristo), joka näyttelee elokuvassa Marsalkan ihastuksen kohdetta ja viihtyy kolmikon seurassa yllättävänkin paljon. Jokseenkin tärkeinä sivuhenkilöinä voidaan pitää myös poliiseina esiintyviä Timo Tuomista ja Tuukka Huttusta, jotka joutuvat puuttumaan kavereiden tekimisiin vähän väliä.

Poikien heikosta sosiaalisesta asemasta johtuen heitä haukutaan ja nimitellään elokuvan aikana useasti mm. "urpoiksi", "hipeiksi" ja jne. Tämä ei tunnu kavereita haittaavan, sillä heillä on toisensa.

Elokuvan juoni perustuu yksinkertaisesti kaverusten viettämään kesäpäivään. Tapahtumat sijoittuvat Helsingin kaupunginosaan Kallioon, eivätkä kaverukset sieltä poistukaan koko elokuvan aikana.  Päivän aikana pojat juovat kaljaa, hankkiutuvat ongelmiin virkavallan kanssa ja pohtivat syvällisesti elämää ylipäätänsä. Päivän tapahtumat tapahtuvat toisistaan hieman irrallaan, mikä tekee juonesta hieman vaikeasti seurattavan. Poikien ystävyyskin pannaan välillä koetukselle, mutta aina ongelmat saadaan ratkottua, joka osoittaakin sen kuinka vahva ystävyys heillä on. Melestäni ystävyyttä ja sen merkitystä voidaankin pitää elokuvan teemana sekä sanomana.

Elokuva on tyylilajiltaan komedia, vaikka sen tapahtumat ovat ajoittain synkkiä ja tuntuvat ajautuvan hieman draaman puolelle. [tragedian!]

Mielensäpahoittaja vai vanhanaikainen?

“Mielensäpahoittaja” on Tuomas Kyrön vuonna 2010 ilmestynyt kirja, josta on myöhemmin tehty myös elokuva. Kirjan päähenkilöä kutsutaan samalla nimellä kuin itse teosta: mielensäpahoittaja on noin 80-vuotias mies, joka pahoittaa mielensä monesta asiasta. Ikänsä vuoksi mielensäpahoittaja, jonka oikeaa nimeä ei mainita, ei oikein tahdo ymmärtää nykypäivän asioita ja hänen mielestään ennen oli kaikki paremmin. Mielensäpahoittaja-nimen hän sai siitä, kun lääkäri kehotti vanhaa miestä muuttamaan elintapojaan, johon ei mies kuitenkaan suostunut; hän alkoikin rehellisesti valittamaan kaikesta, ja totesi tämän auttavan. Kirjan teemaksi voisikin sanoa vanhuuden sekä vanhusten aseman kuin myös yksinäisyyden. Mielensäpahoittajan vaimo on joutunut vuodeosastolle, ja hänen poikansa perheineen asuu monen sadan kilometrin päässä. Ainoa ystävä Yrjänäkin on jo kuollut, minkä vuoksi mielensäpahoittaja on jäänyt melkoisen yksin.
Mielensäpahoittajasta saa sellaisen kuvan, että hän loukkaantuu kaikesta eikä pidä oikeastaan mistään nykypäivän asioista, vaan pitää kaikkea niinsanotusti vanhanaikaista parempana. Toisaalta mielensäpahoittajan ajatusmaailmaa voi kuitenkin ymmärtää: hänen elinaikanaan maailma on kehittynyt hurjasti, ja vanhuksen on vaikea oppia käyttämään uutta teknologiaa. Siinä voi helposti pitää tuttua ja turvalliseksi koettuja asioita parempina. Kun itse on 80-vuotias, on tuskin perillä kaikenlaisesta uudesta maailman kehityksestä, ja veikkaan, että osa mielensäpahoittajan ikäisistä pystyy helpostikin samaistumaan häneen. Nykypäivänä vanhuksia ehkä voidaan pitää kirjan nimenkin mukaisesti mielensäpahoittajina, vaikka kyse voi olla siitä, että maailma on muuttunut sitten heidän nuoruutensa ja heidän on sitä vaikea ymmärtää. Mielensäpahoittaja kertoo, että hänen ainoa ystävänsä Yrjänä on kuollut, joten hän on saattanut nuoruudessaankin olla enemmän tai vähemmän mielensäpahoittaja, joka ei monista ihmisistä pidä. Mielensäpahoittaja loukkaantuu myös asioistakin, joista ei pitäisi, esimerkiksi siitä että hänen poikansa kutsuu hänet jouluksi kotiinsa. Vaikka hän pahoittaa tästä mielensä, vaikuttaa vanha mies kuitenkin iloiselta ostaessaan lapsenlapsilleen joululahjoja. Ehkä hän kuitenkin oli mielissään poikansa pyydettyään häntä viettämään joulu luokseen, muttei osaa pukea sitä sanoiksi. Vaimon jouduttua sairaalan vuodeosastolle on mielensäpahoittajalla varmasti ollut yksinäistä kotona. Asiaa ei auta sekään, että lääkärin mielestä mielensäpahoittaja on jo liian heikossa kunnossa ajaakseen autoaan, ja vie häneltä ajokortin.

Kirja on hyvä kuvaus siitä, millaista vanhan ihmisen arki todellisuudessa voi hyvinkin olla. Samalla se on kuitenkin myös hieman surumielinen. Monet vanhukset tuntevat itsensä usein yksinäisiksi, kun lapsilla ja lapsenlapsilla ei usein ole aikaa tai välttämättä edes halua tulla katsomaan tai vierailulle. Vanhuksille puhelinsoitto ei välttämättä riitä samalla lailla kun nuoremmille sukupolville, sillä heidän nuoruudessaan sellaista ei ollut minkä vuoksi he eivät teknologiaa, mutta ei tietenkään mahdotonta. Mielensäpahoittajan poika osti isälleen puhelimen, mutta isä ei tätä edes suostu opetella käyttämään. Poika kuitenkin selvästi huolehtii isästään. Kaikilla vanhuksilla ei kuitenkaan  asiat näinkään hyvin ole ja he varmasti tuntevat itsensä joskus myös unohdetuiksi. Isovanhempiakin kannattaa käydä katsomassa vielä kun siihen on tilaisuus, sillä jälkeenpäin saattaa kaduttaa, jos ei niin tehnyt.

Homehtunut rakennusala

Tuomas Vimman romaani Raksa (2011) kertoo insinööri Samista, joka on kyllästynyt mätään rakennusalaan ja edellisen pomonsa joutuessa linnaan veropetoksesta, hän päättää löytää omaa etiikkaansa vastaavan firman. Mutta rakennusalalla rehellisesti veroja maksavan ja työntekijöitä etsivän yrityksen löytäminen on yhtä epätoivoista kuin ex-mäkikotkan vieroittaminen alkoholista. Viimehetkellä onni kuitenkin potkaisee, vaikkakin pienellä avustuksella, ja hän saa projektipäällikön paikan Hyberborea-nimisestä hyvämaineisesta rakennusalan yrityksestä. Työ ei kuitenkaan tule olemaan helppoa. Päivät ovat pitkiä ja työntäyteisiä, eikä haasteilta voi välttyä. Rehellisyydellä ja tehokkuudella Sami saa esimiehensä, määrätietoisen omistajan tyttären, Danikan, luottamuksen. Pian hän pääseekin mukaan isoihin projekteihin ja myös entistä isompiin ongelmiin. Ja mitä elämä olisi ilman ihmissuhdedraamaa? Katumuksen täyteiset yöt parhaan kaverin vaimon kanssa ja yli-innokkaat naisystävät tuovat vaihtelua Samin arjen haasteisiin.

Tarina on kuin romanttinen komedia. Saippuasarjamaiset käänteet tuovat jännistystä, mutta onnellinen loppu antaa lukijalle mielenrauhan. Myös komediapuoli on Tuomas Vimmalla hallussa. Viittaukset Alexander Stubbin hymyyn ja Suomen valtionjohtoon tuovat piristystä ja ajankohtaisuutta tekstiin, joka jo muutenkin kuvaa nykyaikaa erittäin hyvin. Hyvä esimerkki ajankohtaisuudesta ja huumorista on harvinaisen vastenmielisen rakennusfirman toimitusjohtajan mielipide verotusjärjestelmästä: “On se kyllä saatana ihme, että täällä saa korealaiset neekerit ja narkkarit ryöstää ja raiskata ihan vapaasti, mutta sitten suomalaista pientä yrittäjää valtiovalta oikeen kiusaamalla kiusaa. -- Ehkä tähän saadaan joku tolkku ens vaaleissa, ku saadaan Soini valtaan”. Kieli kirjassa on rajumpaa kuin normaalisti, mutta se antaa tarinalle tietyn rakennusalaan liittyvän sävyn, joka taas antaa hahmoille uskottavuutta. Hahmojen kuvaus on muutenkin erittäin yksityiskohtaista ja lukijan on helppo muodostaa erittäin tarkka mielikuva hahmon ulkonäöstä ja käyttäytymisestä. Yksityiskohtainen kuvailu käy ilmi erityisen hyvin Samin ja Danikan ensikohtaamisessa: “Nuorempana varmastikin hyvinkin kauniista kasvoista huokuivat jatkuvasti liian lyhyiksi jäävät yöunet, suuret työelämän paineet sekä muutenkin huonot elintavat. Ponnarille kiskaistut hiukset olivat puolipitkät, hieman kiharat, ja sävyltään sitä vaaleaa ruskeaa, jota Tikkurila kutsuu V396 toffeeksi”.

Vaikka tarina hiukan dramaattinen osittain onkin, sen kuvaus rakennusalasta tuntuu todenmukaiselta. Kaikkia yritetään vedättää ja kaikilla on oma etu listassa ensimmäisenä. Ristiriidoilta ei voida välttyä ja kaikki vähemmän alaa tuntevat jäävät tarkkaavaisuuden herpaantuessa jyrän alle. Suuremman palkkapussin toivossa firmat turvautuvat pimeään, Suomen laista tietämättömään, yleensä virolaiseen työvoimaan sekä asiakkaan vedätykseen, ja luottavat onneensa, etteivät joudu niiden harvojen suomalaisten rakennusvalvojien silmätikuiksi. “En ollut koskaan kuullut täysin rehellisestä rakennusyrityksestä, sähkäreistä tai putkareista nyt puhumattakaan. Minulla ei ollut kokemusta suurista YIT:n, NCC:n tai Skanskan kaltaisista firmoista, mutta pienempien rakennus- ja remonttiyritysten liiketoiminta tuntui pohjautuvan eriasteiseen asiakkaan, verottajan, alihankkijoiden tai työntekijöiden kusetuksen”. Vaikka tapahtumilla ei todellisuuspohjaa olisikaan, ne saavat lukijan ajattelemaan. Ainakin minut. Jos ikinä teen sopimuksia rakennusalan yritysten kanssa, tai vaikka vain putkimiehen kanssa, osaan olla varuillani ja kyseenalaistaa liian hyvältä kuulostavat lupaukset.

Tekstistä uskottavamman tekee varmasti myös Vimman omakohtainen kokemus. Kirjan esipuheessa hän kertoo löytäneensä aiheen ollessaan töissä vanhojen kivitaloasuntojen korjausrakentamiseen erikoistuneessa yrityksessä. Ja vaikka hänellä kokemusta onkin, on kirja varmasti vaatinut paljon taustatyötä. Huolellisesti tehty taustatyö paistaakin tekstistä läpi. Tekstiä, jota pitää uskottavana on paljon mielyttävämpi lukea, kuin tekstiä, jonka todenmukaisuutta joutuu jatkuvasti kyseenalaistamaan.

Todenmukaisuus ja uskottavuus ovat ainakin minulle erittäin tärkeitä ominaisuuksia tämän kaltaisessa kirjallisuudessa. Vimma on niiden lisäksi onnistunut tuomaan tekstiin myös huumoria, vaikka rakennusalan ongelmat ovat vakavia. Tarina etenee tehokkaasti, mutta kuvaillen ja ajatuksia herättäen. Lopputulos onkin jopa täydellisyyttä hipova. Raksa on trilogian ensimmäinen osa ja tämän perusteella seuraavatkin osat kyllä päätyvät lukulistalle.

Kirjallisuusessee

Kolme sälliä Kalliosta

Ville Jankerin elokuvassa Pussikaljaelokuva (2011) seurataan päivän ajan Helsingin Kalliossa asuvien kolmen nuoren miehen elämää. Kolmikko omien sanojensa mukaan jatkaa nuoruuttaan, koska niin voi tehdä ennen kuin täyttää 30-vuotta. Päivä kuluu kaljoitellen terassilla, puistossa ja baarissa. Nuorilla miehillä ovat rahat lopussa eikä heille kelpaa mikään työ, koska [he]  ovat kiinnostuneita vain kaljan juonnista. Vaikka he eivät tee päivän aikana oikeastaan mitään niin he eivät kuitenkaan voi välttyä vastoinkäymisiltä. Kolmikko onkin usein tekemisissä virkavallan tai lipuntarkastajien kanssa.

Elokuvan on ohjannut Ville Jankeri ja myös käsikirjoittanut yhdessä Mikko Rimmisen kanssa. Elokuva perustuukin Mikko Rimmisen kirjoittamaan romaaniin Pussikaljaromaani (2004). Elokuvan päähenkilöiden rooleista vastaavat Jussi Nikkilä (Marsalkka), Ylermi Rajamaa (Lihi) ja Eero Milonoff (Henninen). Marsalkka on arka ja ujo, eikä pysty puhumaan kunnolla muille kuin Lihille ja Henniselle. Hän myös vaikuttaa hieman vainoharhaiselta ja keskeyttää välillä muiden puheenvuoron yllättävän oudoilla jutuilla. Lihi on selvästi kolmikon puheliain ja muutenkin lempeä persoona, mutta muita tyhmempi: "Mulla on nyt niin paha olo, että mä voin pahoin". Henninen taas on katu-uskottava ja kapinallinen sillä hänellä on tapana puuttua muiden asioihin ja kiusata virkavaltaa.

Elokuvassa kamera ei ota katsettaan irti kolmikosta lähes ollenkaan ja siksi elokuvassa onkin hyvä olla vain pari merkittävää sivuhenkilöä esimerkiksi Laura (Marjut Maristo). Laurasta merkittävän tekee se, että hän on elokuvan ainoa henkilö, joka viihtyy edes hetken kolmikon seurassa. Monet muut katsovat nuoria miehiä halveksivasti, he ovat lähes jatkuvasti tekemisissä virkavallan kanssa ja he ovat lisäksi työttömiä ja rahattomia. Alkoholistien asema Suomalaisessa yhteiskunnassa tulee elokuvassa realistisesti esiin. Moni työtön alkoholisti jää yksin ja syrjäytyy vähitellen muusta yhteiskunnasta. Kolmikolle tosin tarjotaan töitä, mutta he eivät tietenkään ota työtä vastaan, koska työhön käytettävän ajan voi kuluttaa paremmin juomalla kaljaa.

Vaikka elokuvan nuorten päähenkilöiden asema yhteiskunnassa ei ole paras mahdollinen ja aihe todellisuudessa on synkkä niin elokuva on loppuen lopuksi kuitenkin komedia. Hauskan elokuvasta tekee muun muassa siinä käytetty persoonallinen kieli. Kieli välittyy elokuvassa sekä sivu- että päähenkilöiden repliikkien kautta.

Marsalkka:"Toi punttipaholainen aiheuttaa sulle kohta ruumiinvammoja."

Henninen:"Lihallista ittes tänne!"

Lihi:"Missä täällä oli lähin jalotteluvälineliike?"

Muiden ihmisten mukaan nuoret miehet ovat "ihme urpoja", "sällejä" ja "saatanan hippejä".

Vaikka nuorilla miehillä ei ole muita ihmisiä elämissään sosiaalisen aseman takia niin heillä on kuitenkin aina toisensa. Edes vastoinkäymiset virkavallan kanssa tai pilalle mennyt ilta ei riko ystävyyttä. Miehet pitävät hyvin yhtä ja huolta toisistaan elokuvan loppuun asti milloin myös heidän ystävyytensä tulee voimakkaimmin esiin.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kolmen nuoren miehen elämä ei muuttunut elokuvan loppuun mennessä. Elämä pysyy kasassa, kun ystävät ovat tukemassa ja siksi elokuvan teemaksi sopiikin hyvin ystävyys. Tietenkin elokuvassa tulee vahvasti esiin työttömiin alkoholisteihin kohdistuvat yhteiskunnan ongelmat, mutta elokuvassa tämä teema jää toiselle sijalle, koska elokuvan loputtua tuntuu siltä, että kolmen nuoren miehen ystävyys tulee jatkossakin voittamaan vastaan tulevat vastoinkäymiset.